
Mikä paikallisryhmä?
Eettisen kaupan puolesta ry:n paikallistoimintaa on ympäri Suomen. Ryhmät voivat esimerkiksi tiedottaa reilusta kaupasta omalla lähialueellaan tai kampanjoida Reilun kaupan kaupungin tai -korkeakoulun arvonimen saamiseksi. Lisäksi aktiivien toimesta on järjestetty mm. Reilun kaupan tuotemaistatuksia, seminaareja, kampanjatempauksia ja konsertteja.
Miten pääsen mukaan?
Kätevin tapa tulla mukaan ryhmien toimintaan on liittyä oman alueesi sähköpostilistalle tai seurata etusivun tapahtumakalenteria. Voit myös ottaa suoraan yhteyttä ryhmän kontaktihenkilöön. Autamme sinua mieluusti uuden ryhmän perustamisessa, jos paikkakunnallasi ei sellaista vielä ole. Kun sinulla on tiedossa porukka jolla olisi intoa toimia reilun ja kestävämmän maailmankaupan puolesta, ota rohkeasti yhteyttä!
Kuinka paikallisryhmätoimintaa tuetaan?
Toimintaa ja tempauksia varten voidaan antaa sekä vuosittaista avustusta, että tapauskohtaisia toiminta-avustuksia. Helsingin toimiston henkilökunta antaa neuvoja myös omaan varainhankintaan.
Taloudellisten avustusten ohella aktiivit voivat osallistua ilmaiseksi kaikkiin koulutuksiimme. Järjestämme paikallisryhmien aktiiveille myös vuosittaisia yhteisiä tapaamisia, joissa vapaaehtoisemme ympäri Suomen pääsevät vaihtamaan kuulumisia ja kokemuksia.
Kysyttävää?
Paikallisryhmätoimintaan liittyvissä asioissa voit aina ottaa yhteyttä myös toimistolle, osoitteeseen lotta (a) eetti.fi.