Eettisen kaupan puolesta ry etsii
HANKEKOORDINAATTORIA
ajalle 1.3.2012-31.7.2013. Työsuhde on kokoaikainen. Hankekoordinaattorin tehtävänä on vastata Globaalin kuluttajan ajokortti – kohti kansalaisvaikuttamista -hankkeen suunnittelusta ja koordinoinnista. Hankkeen tavoitteena on lisätä nuorten tietoutta eettisestä kuluttamisesta ja tuotannosta sekä niiden yhteydestä globaaleihin kehityskysymyksiin.
Hankkeen
tavoitteiden toteuttamiseen pyritään seuraavan hankekauden aikana
kolmen erilaisen toimintamuodon kautta:
-
luodaan virtuaalinen oppimisympäristö ”Globaalin kuluttajan
foorumi”
- kouluvierailut perusasteelle ja toisen asteen oppilaitoksiin
-
nuorten Kuluttajaparlamentin järjestäminen.
Hankekoordinaattorin pääasiallisia työtehtäviä ovat oppimisympäristön materiaalien tuottaminen, vapaaehtoistoimijoiden tukeminen ja kouluttaminen, Kuluttajaparlamentin toteuttaminen eri yhteistyötahojen kanssa sekä kontaktien luominen ja yhteydenpito yhteistyötahoihin, kouluihin ja oppilaitoksiin.
Hankekoordinaattorilta
edellytämme:
-
kasvatustieteellisiä ja/tai pedagogisia opintoja tai työkokemusta
kasvatusalalta
-
kokemusta projektityöstä
-
kokemusta järjestötyöstä
- aktiivista ja itsenäistä otetta
- kokonaisuuksien hallintaa
- hyviä viestintätaitoja
Eduksi
katsomme:
-
kokemusta globaalikasvatuksen toteuttamisesta
-
kokemusta vapaaehtoistoiminnan tukemisesta
- maailmankaupan
kysymysten tuntemusta
- Eetin toiminnan tuntemusta
Eettisen
kaupan puolesta ry (Eetti) on kansalaisjärjestö, joka edistää
oikeudenmukaista maailmankauppaa, kestäviä tuotantotapoja ja
vastuullista kuluttamista. Teemme maailmankaupan ongelmiin liittyvää
tiedotustyötä suomalaisille kuluttajille ja yrityksille sekä
kouluyhteistyön puitteissa globaalikasvatusta eri ikäryhmille.
Kannustamme kuluttajia osallistumaan vapaaehtoistoimintaan
kehitysmaiden tuottajien ja työntekijöiden hyväksi ja kampanjoimme
eettisempien julkisten hankintojen puolesta.
Tehtävä täytetään ulkoministeriön hankerahoituksen varmistuttua. Työsuhde on kokoaikainen ja palkka (hankerahoituksen määrästä riippuen) noin 2400 €/kk. Hakemukset toimitetaan 20.1.2012 klo 12 mennessä toiminnanjohtajalle osoitteeseen johanna(at)eetti.fi Haastattelut järjestetään viikolla 4.
Lisätietoja antavat toiminnanjohtaja Johanna Nuorteva torstaina 12.1. klo 10-12 puh. 050 349 5230 (johanna(at)eetti.fi) sekä projektikoordinaattori Anni Välikangas maanantaina 16.1. klo 14-16 ja keskiviikkona 18.1. klo 10-12.