
KAMPANJAN TAUSTAA
Reilun kaupan kaupunki on arvonimi, jonka saaja osoittaa kiinnittävänsä huomiota verorahoilla tehtävien ostosten eettisyyteen. Arvonimen saamikseksi toimii satoja vapaaehtoisia kuntalaisia ja valtuutettuja ympäri Suomen. Huittisissa toimii aktiivinen Reilu Huittinen -kampanjatiimi, joka pyrkii saamaan kaupungille arvonimen. Suomessa on jo neljä Reilun kaupan kaupunkia (Espoo, Tampere, Pori ja Joensuu) ja yksi Reilun kaupan kunta (Utajärvi).
Arvonimen saavuttamiseksi tarvitaan kaupungin hallinnon lisäksi myös tavallisten huittislaisten tukea. Pelkkä arvonimi ei kuitenkaan riitä vaan Reilun kaupan kaupunki toteutuu pienillä käytännön teoilla:
* Kerro kampanjasta ystävillesi ja edustajallesi Huittisten kaupunginvaltuustossa
* Haasta kahvilasi, työpaikkasi tai seurakuntasi käyttämään Reilun kaupan tuotteita
Reilun kaupan kaupungin kriteerit löytyvät täältä.
KAMPANJAN ETENEMINEN
Huittisten kaupunginvaltuuston kokouksessa 22.6. jätettiin kaikkien paikallaolleiden valtuutettujen allekirjoittama aloite Reilun kaupan kaupungin arvonimen hakemisesta. Aloitteen eteen tekivät töitä erityisesti seuraavat valtuutetut: Ashton Peasley (SDP), Mikko Kaunisto (Vas.), Jukka Tuori (Kok.) ja Satu Törmä (Kesk.). Seuraavaksi kaupunginhallitus ja kaupunginjohtaja ryhtyvät tarvittaviin toimenpiteisiin, minkä jälkeen aloite palaa vielä kerran valtuuston lopulliseen äänestykseen syyskuussa.
Reilu Huittinen -kampanjan lisätiedot ja kampanjatiimin sähköpostilistalle liittyminen: anne.bland(at)pp.inet.fi
KAMPANJASSA MUKANA OLEVAT TAHOT
Kaupat:
- S-Market
- K-Supermarket Lautturi
- Siwa
- K-Market Härkäpakari
- Säästömarket
- Alko
Kahvilat, ravintolat ja hotellit:
- Toripuoti
- Jonkan Kartano
- Plikkain Baari
- Wanha WPK
Yhdistykset, yritykset ja muut organisaatiot:
- Huittisten kaupunki
- Huittisten seurakunta
- Vampulan Yrittäjät ry
- Huittisten Vihreät ry
- Huittisten Sosiaalidemokraatit
- Vampulan Vasemmistoliitto
- Sportia Johanna
- Wauvanna
- Social Business International Oy
Jos listalta puuttuu jokin taho, joka kannattaa ja käyttää Reilun kaupan tuotteita, ilmoitathan osoitteeseen: anne.bland(at)pp.inet.fi
Reilu Huittinen -kampanja käynnistyi Huittisten pääkirjastolla 5.5.2009

Kampanjatiimin vetäjä Anne Bland (vas.) on innostanut muitakin mukaan Reilu Huittinen -kampanjaan. Eettisen kaupan puolesta ry:n toiminnanjohtaja Heta Niemi (oik.) esittelee kampanjaa ja Reilun kaupan kaupungilta vaadittavia kriteerejä.
Reilu Huittinen-kampanja esittäytyi Huhkolinnan Tulkaas Kattoon-tapahtumassa 15.8.2009
Ilmaiset arpajaiset houkuttelivat yleisöä tutustumaan paikallisten myymälöiden lahjoittamiin Reilun kaupan tuotteita sisältäviin voittokasseihin. Kampanjan vetäjä, Anne Bland, haluaa kiittää kauppoja: ”Kauppiaat ovat lähteneet todella positiivisesti tukemaan kampanjaamme. Toivoisimmekin seuraavaksi valikoimien laajenevan vaikkapa Reilun kaupan yhdistelmätuotteisiin. Niissähän käytetään Reilun kaupan raaka-aineiden lisäksi kotimaisia ainesosia, näin esimerkiksi jogurtissa ja myslissä.”
Paikalle saapunut Reilu Banaani arpoi palkinnot. Arpaonni suosi seuraavia henkilöitä:
Raili Haapanen voitti S-Marketin, Päivi Ojala Säästömarketin, Marjut Tiisala K-Supermarket Lautturin, Leena ja Mikko Myllymäki K-Market Härkäpakarin, Tuula Jernman sekä Arja Lindgren Siwa Lähikaupan lahjoittamat Reilun kaupan tuotteita sisältävät kassit.

Arpaonni suosi Mikko Myllymäkeä.