Reilun kaupan puolesta - Repu ry

Mitä eroa on Reilun kaupan edistämisyhdistyksellä ja Repulla?

Miten voin tulla mukaan Repun toimintaan?

Paikkakunnallani ei vielä ole Repun toimintaa. Miten voin perustaa paikallisryhmän?

Miten voin liittyä Repun jäseneksi?

Mitkä kansainväliset standardit ja sertifioinnit ovat ay-liikkeessä
luotettaviksi katsottuja takeita siitä, että tuotannon työolot ovat
kunnossa?

Missä tuoteryhmissä on mahdollisuus valita Reilun kaupan tuotteita?

Mikä on Reilun kaupan kaupunki?

Reilu kauppa sertifiointi ei ole käytössä kaikissa tuoteryhmissä.
Millä sertifioinneilla tällaisiin tuoteryhmiin kuuluvien tuotteiden
eettisyyttä on mahdollista todentaa?

Kaikissa tuoteryhmissä ei ole mahdollisuutta valita Reilun kaupan
merkillä tai muilla sertifioinneilla varustettuja tuotteita. Miten
kunta voi tällaisia tuotteita ostaessaan varmistua siitä, että
tuotanto-olosuhteet ovat kunnossa?

Mitä eroa on Reilun kaupan edistämisyhdistyksellä ja Repulla?

Reilun kaupan edistämisyhdistys on virallinen Reilua kauppaa edistävä järjestö, jonka tehtävänä on huolehtia Reilun kaupan merkin käytöstä myöntämällä lisenssejä ja valvomalla kaupallisten tahojen toimintaa. Reilun kaupan edistämisyhdistyksellä ei ole henkilöjäseniä, vaan se koostuu jäsenjärjestöistä.

Reilun kaupan puolesta Repu ry on reiluun ja ekologisesti kestävään maailmankauppaan keskittynyt kansalaisjärjestö, jolla ei ole virallisia Reilun kaupan merkkiin liittyviä tehtäviä. Yksityishenkilöt voivat liittyä Repuun ja tulla mukaan sen toimintaan.

Miten voin tulla mukaan Repun toimintaan?

Repu ry:llä on toimintaa noin 10:llä paikkakunnalla. Listan paikallisryhmistä ja niitä koskevaa tietoa löydät näiden nettisivujen sivupalkista. Jos paikkakunnallasi ei vielä ole Repun toimintaa, kannustamme sinua perustamaan oman paikallisryhmän!

Paikkakunnallani ei vielä ole Repun toimintaa. Miten voin perustaa paikallisryhmän?

Paikallisryhmän perustamiseksi tarvitaan neljä aktiivista Repun jäsentä, jotka haluavat edistää oikeudenmukaisempaa maailmankauppaa. Yksi vapaaehtoisista valitaan ryhmän yhteyshenkilöksi, jonka tehtävänä on huolehtia yhteyksistä Repun hallitukseen.

Paikallisryhmät eivät ole omia itsenäisiä järjestöjään, vaan ne toimivat Repun sisällä. Ryhmän toiminta ei näin ollen ole sidottu yhdistyslakiin ja sen perustamiseksi riittää pelkkä ilmoitus yhdistyksen toimistoon, joka tiedottaa asiasta yhdistyksen hallitusta. Ryhmän toimintaa ei ole tarkasti säädelty; ryhmä voi kokoontua haluaminsa väliajoin, ja sen toiminta on ryhmän jäsenten päätettävissä.

Uudet paikallisryhmät saavat käyttöönsä Repun paikallisryhmäkansion, haluamaansa Reilu kauppa -aiheista materiaalia sekä vuosittain jaettavan toiminta-avustuksen. Reilun kaupan puolesta Repu ry:n toimisto ja hallitus auttavat mielellään uusia ja vanhoja ryhmiään, ja meihin voi olla rohkeasti yhteydessä kaikissa paikallisryhmätoimintaan liittyvissä kysymyksissä.

Miten voin liittyä Repun jäseneksi?

Repun jäseneksi voi liittyä täällä! Jäsenmaksut vuodelle 2010 ovat:

• opiskelijat, työttämät, eläkeläiset ja muut vähävaraiset: 12€
• normaalijäsenmaksu: 18€
• perhejäsenmaksu: 30€
• kannatusjäsenmaksu: vähintään 100€

Mitä hyötyä Repun jäsenyydestä on?

Repun jäsenenä saat sähköisen uutiskirjeen, majoituksen ja matkakulukorvauksia Repun valtakunnallisiin koulutuksiin sekä päätösvaltaa yhdistyksen kokouksissa (ei koske kannatusjäseniä). Lisäksi Repun jäsenenä saat mahdollisuuden tilata Maailmankauppalehden alennushintaan 7 euroa / vuosi (norm. 10 euroa / vuosi) kotiisi kannettuna 4 kertaa vuodessa. Jos olet jo jäsen ja haluat Maailmankauppalehden jäsenhintaan, ilmoita toimistolle: toimisto(at)repu.fi

Mitkä kansainväliset standardit ja sertifioinnit ovat ay-liikkeessä luotettaviksi katsottuja takeita siitä, että tuotannon työolot ovat kunnossa?

Ay-liikkeen peruslähtökohta työolojen arvioinnissa ovat ILO:n työkongressissa vuonna 1998 hyväksytty ns. työpaikkojen perusoikeuksien (Core Labour Rights) julistus, joka pohjautuu neljään työelämän perusnormiin. Niitä puolestaan säädellään kaikkiaan kahdeksalla yleissopimuksella. Kymmenen vuotta sitten hyväksytty julistus toteaa, että kaikilla ILO:n jäsenvaltioilla, myös niillä jotka eivät ole ratifioineet kaikkia yleissopimuksia, on järjestön jäseninä velvollisuus noudattaa, edistää ja toteuttaa työelämän perusoikeuksiin liittyviä periaatteita.

Työelämän perusnormit ja niitä säätelevät sopimukset ovat:

- Oikeus vapaaseen järjestäytymiseen ja kollektiiviseen sopimus- ja neuvottelutoimintaan – sopimukset 87/ 1948 sekä 98/ 1949

- Pakkotyön kielto –sopimukset 29/ 1930 ja 105/ 1957

- Syrjinnän kielto –sopimukset 100/ 1951 ja 111/ 1958

- Lapsityön kielto –sopimukset 138/ 1973 ja 182/ 1999

Sekä Reilu kauppa että useat muut laajalti käytetyt eettiset standardit pohjaavat yllä lueteltuihin ILO:n työnormeihin. Poikkeuksen muodostaa vapaa järjestäytymis- ja neuvotteluoikeus, jota usean maan oma lainsäädäntö ei salli. Näitä tapauksia, mm. Kiinaa ja Vietnamia varten standardeihin on sisällytetty käsite ”parallel means of organising” eli vaihtoehtoiset tavat järjestäytyä. Sillä tarkoitetaan yrityksen sisälle luotua, lain sallimaa yhteistyöjärjestelmää, jonka avulla työntekijöiden ääni pääsee aidon ay-liikkeen puuttumisesta huolimatta kuuluviin. Hyväksyttävänä ”vaihtoehtoisena” järjestäytymismuotona ei kuitenkaan pidetä yritysjohdon perustamia ja ylläpitämiä ns. keltaisia ammattiliittoja, esimerkiksi Meksikon suojeluliittoja, joiden päätarkoitus on estää vapaan ay-liikkeen pääsy yrityksen sisälle.

Ay-liikkeen kannalta luotettavin tapa varmistua työolojen säädyllisyydestä on se, että tuotantolaitoksessa tai plantaasilla on toimiva ja vapaaseen järjestäytymiseen perustuva ammattiliitto, joka pystyy työoloja valvomaan ja raportoi niistä tarvittaessa. Hyvänä apuna ovat kansainväliset standardit, joista useimmat kuuluvat luokkaan ”multi stakeholder intiatives”, laajapohjaiset yhteistyöverkostot, joissa on mukana/ jäseninä sekä yrityksiä että kansalaisjärjestöjä ja ammattijärjestöjä. Kullakin näistä verkostoista on oma, varsin perinpohjainen eettinen koodistonsa, jonka periaatteita mukana olevat/ jäsenet sitoutuvat noudattamaan ja edistämään. Noudattamista valvotaan ns. third party auditing –menetelmällä, siis yrityksestä riippumattomien, ulkopuolisten auditoijien tarkastuksilla. Osa verkostoista myöntää tarkastetuille yrityksille tai yksittäisille tuotteille sertifoinnin.

Suomalainen ay-liike arvostaa Reilun kaupan ohella seuraavia MSI-verkostoja ja standardeja:

- SA8000 – Social Accountability International –järjestön standardi, joka pohjaa ILO:n perusoikeuksiin

- Ethical Trading Initiative ETI – brittiläinen eettisen kaupankäynnin verkosto, jonka johtoelimissä myös ay-liike on edustettuna (SA8000 syntyi tämän pohjalle)

- Fair Wear Foundation FWF – hollantilainen ja muihinkin Euroopan maihin laajentuva järjestelmä, joka keskittyy tekstiili- ja vaatetusteollisuuden työoloihin

- ISO – tunnetuin ja virallinen kansainvälinen standardointijärjestö, jonka teknisten, ympäristö- ja laadunhallintastandardien rinnalle on kehitteillä myös sosiaalisen vastuun standardi

Lisäksi voi käyttää referenssinä seuraavia:

- Business Social Compliance Initiative BSCI – eurooppalaisten tuontikaupan yritysten eettisen valvonnan yhteenliittymä, jossa ay-liike ei ole mukana, mutta jonka kanssa se tekee pilottiluontoisesti kriittistä yhteistyötä – syntynyt yritysten aloitteesta

- Fair Labour Association FLA – Bill Clintonin aloitteesta Yhdysvalloissa perustettu eettisen valvonnan verkosto, joka keskittyy lähinnä tekstiileihin ja vaateisiin; mukana yrityksiä ja järjestöjä, mutta ei ay-liikettä – ay-liikkeen kriittisyys johtuu mm. FLA:n koodin muita väljemmästä viikkotyöajan määrittelystä.

(Lähde: SASK)

Missä tuoteryhmissä on mahdollisuus valita Reilun kaupan tuotteita?

Suomessa Reilun kaupan merkillä varustettuja tuotteita on myynnissä jo noin 1300 erilaista: kahvia, teetä, kaakaota, suklaata, sokeria, hunajaa, mysliä, riisiä, banaaneja, appelsiineja, ananaksia, avokadoja, mehuja, leikkokukkia, mausteita, viinejä, urheilupalloja, Reilun kaupan puuvillasta valmistettuja pyyhkeitä, kankaita, kasseja ja vaatteita jne. Tutustu tarkempaan tuotevalikoimaan täällä!

Mikä on Reilun kaupan kaupunki?

Reilun kaupan kaupunki ja Reilun kaupan kunta ovat arvonimiä kaupungeille ja kunnille, jotka haluavat edistää eettistä kuluttamista suosimalla Reilun kaupan tuotteita. Arvonimen myöntää Reilun kaupan edistämisyhdistys ry. Voit tutusta arvonimen myöntämiseen vaadittaviin kriteereihin täällä.

Arvonimen tarkoitus on lisätä Reilun kaupan tuotteiden tunnettuutta, saatavuutta ja käyttöä, sekä lisätä tietoisuutta eettisestä kuluttamisesta ja julkisten hankintojen eettisyydestä. Se antaa kaupungille mahdollisuuden seurata ja kehittää hankintojaan kestävän kehityksen mukaisiksi ja on samalla merkki koko kunnan läpäisevästä yhteistyöstä eri sidosryhmien välillä. Reilun kaupan kaupunki -kampanjaan ja arvonimen hakuprosessiin osallistuvat niin seurakunnat, yritykset, järjestöt kuin kuntalaisetkin.

Arvonimi myönnetään vuodeksi kerrallaan, ja keskeinen osa Reilun kaupan kaupunkina toimimista on jatkuvan parantamisen periaate. Vuosittaisissa raporteissaan Reilun kaupan edistämisyhdistykselle kaupunki osoittaa konkreettisia tuloksia toimistaan eettisen kuluttamisen lisäämiseksi.

Reilun kaupan kaupunki -kampanja sai alkunsa Isossa-Britanniassa, jossa ensimmäinen Reilun kaupan kaupungin arvonimi myönnettiin Garstangin kaupungille vuonna 2001. Nykyään Reilun kaupan kaupunkeja on satoja eri puolilla maailmaa, esimerkiksi Bryssel, Rooma ja Malmö ovat saaneet arvonimen.

Reilun kaupan kaupungin arvonimi lisää merkittävästi eri sektorien yhteistyötä kunnan alueella. Se on tapa toimia yhdessä oikeudenmukaisemman maailman puolesta ja hieno esimerkki paikallisen toiminnan maailmanlaajuisista vaikutuksista. Arvonimi on positiivinen viesti verorahojen vastuullisesta käytöstä sekä pitkäjänteisestä hankintasuunnittelusta. Arvonimi antaa myös mahdollisuuden saavuttaa positiivista julkisuutta paitsi median myös kuntalaisten ja muiden sidosryhmien parissa.

Reilu kauppa sertifiointi ei ole käytössä kaikissa tuoteryhmissä. Millä sertifioinneilla tällaisiin tuoteryhmiin kuuluvien tuotteiden eettisyyttä on kaupungin tai kunnan mahdollista todentaa?

Jotta ylipäätään minkäänlainen varmistaminen on mahdollista, on oleellista sisällyttää tarjouspyynnön/ tarjouskilpailun ehtoihin selvä määräys siitä, että tarjouksen tulee sisältää tarkat tiedot tarjottavan tuotteen hankintaketjusta, siis: valmistusmaa, tuotteet välittävä yritys, tuotteen tosiasiallinen valmistuspaikka (= tuotantolaitos) sekä tuotteeseen mahdollisesti sisältyvät alihankinnat.

Esimerkiksi sairaalainstrumenteista ei välttämättä riitä tieto itse tuotantolaitoksesta, jossa saattaa olla vain instrumenttien kokoonpano ja pakkaus, kun varsinainen valmistustyö tehdään kotiverstaissa tai muuten alihankintana jopa jossain toisessa maassa. Lisäksi tulee edellyttää, että tarjoukseen liitetään kuvaus siitä, millä tavalla tuotantoketjun eettinen valvonta on toteutettu, siis mikä eettinen standardia/ standardeja on käytössä ja onko
tuotantoketjuun osallistuvia yrityksiä jonkun yleisesti tunnetun järjestelmän kautta sertifioitu.

Itse tarjouksia arvioidessa voi jo pelkän tuotantomaan perusteella päätellä, onko kyseessä ns. riskimaa ja onko tarpeen varata mahdollisuus eettisen riskin tarkempaan arviointiin. Taustatiedoksi on mahdollista hakea ao. maata ja mahdollisesti ao. tuoteryhmää koskevia selvityksiä ja tutkimuksia, joita alkaa olla maailmalla jo varsin runsaasti. Hyvää taustatietoa on myös se, mitä ILO:n työoikeuksia koskevia yleissopimuksia ko. maa on ratifioinut ja missä maissa ao. sopimuksia yleisimmin rikotaan.

(Lähde: SASK)

Kaikissa tuoteryhmissä ei ole mahdollisuutta valita Reilun kaupan merkillä tai muilla sertifioinneilla varustettuja tuotteita. Miten kaupunki tai kunta voi tällaisia tuotteita ostaessaan varmistua siitä, että tuotanto-olosuhteet ovat kunnossa?

Jos vankkaa valvontajärjestelmää ei jollekin tuoteryhmälle ole olemassa, varmistuminen tuotteiden taustan eettisyydestä voi olla erittäin vaikeaa (ks. edellinen kysymys: Reilu kauppa sertifiointi ei ole käytössä kaikissa tuoteryhmissä. Millä sertifioinneilla tällaisiin tuoteryhmiin kuuluvien tuotteiden eettisyyttä on mahdollista todentaa?).

Ohjenuorana hankintoja tehtäessä voi pitää myös seuraavaa listaa:

- Kysy tuotteiden myyjältä tai maahantuojalta aina mitä tietoa heillä on tuotteeen tuotanto-olosuhteista ja mitä edellytyksiä heillä on näiden valvomiseen. Jos yritys suhtautuu esitettyyn kysymykseen ylimalkaisesti tai vetoaa liikesalaisuuksiin on hyvin suuri riski, että tuotteiden alkuperään liittyy epäeettisiä käytäntöjä. Hälytyskellojen tulee soida myös silloin kun yrityksen esittämien eettisten tuotantoperiaatteiden tai ohjeistojen toteutumiseksi ei ole olemassa minkäänlaista valvontaa.

- Tutki eri tuotannonaloista tehtyjä tutkimuksia. Näitä löydät kootusti Repun sivuille tulevasta materiaalipankista tai suoraan seuraavien tahojen internet-sivuilta: FinnWatch (mm. elektroniikka, katukivet, sairaalainstrumentit, urheiluvälineteollisuus), CleanClothesCampaign (vaateteollisuus), PlayFair2008 (urheiluteollisuus).

- Suosi yrityksiä, jotka ovat solmineet puitesopimuksen kansainvälisen ay-liikkeen kanssa. Valtiot tai kunnat voivat tarjousasiakirjoissa viitata myös ay-liikkeen kanssa tehtyihin globaaleihin puitesopimuksiin yhtenä mahdollisena todisteena asiallisista työoloista. Puitesopimusten idea on, että samat oikeudet koskevat yrityksen työntekijöitä kaikissa maissa, joissa se toimii. Sopimusten keskeisenä tavoitteena on ulottaa työntekijän perusoikeudet myös sellaisiin maihin, joissa laki tai viranomaiset eivät tarjoa turvaa. Puitesopimuksen allekirjoittanut yhtiö ja ammattiyhdistysliike valvovat sopimusten toteutumista yhdessä sekä paikallisella että globaalilla tasolla. Sopimuksia on tehty paljon Eurooppassa ja Yhdysvalloissa toimivien yritysten kanssa ja niiden tekijöitä voidaan pitää yhdenlaisina yhteiskuntavastuun edelläkävijöinä. Valitettavasti yksikään suomalainen yritys ei ole toistaiseksi solminut puitesopimusta.

- Suosi kotimaista ja Euroopan alueella tuotettua. Yksi tapa minimoida riski huonoista tuotanto-oloista on ostaa kotimaista ja eurooppalaista tuotantoa. Aina tämäkään ei kuitenkaan ole varma tae eettisestä kestävyydestä, esim. etelä-eurooppalaista vihannestuotantoa on arvosteltu useasti laittomista siirtolaistyöntekijöistä ja huonoista työoloista. Tuotteen alkuperämaa ei myöskään takaa sitä, että tuote olisi tuottettu alusta loppuun ko. maassa, esimerkiksi Euroopassa kootun elektroniikan komponenteista suurin osa tuotetaan kehitysmaissa. Tarjousasiakirjoissa ei myöskään suoraan voida vaatia kilpailutettavalta tuotteelta tiettyä alkuperämaata.