Eettisesti epäkunnossa

Reiluttaja

Facebook

Paikallisryhmät

Mikä paikallisryhmä?

Repun toiminnallisen ytimen muodostavat sen ympäri Suomea toimivat paikallisryhmät.Usein toiminnan keskiössä ovat joko reilun kaupan edistäminen tai muut Repun käynnissä olevat kampanjat. Ryhmät voivat myös tiedottaa reilusta kaupasta omalla lähialueellaan, tai vaikkapa kampanjoida Reilun kaupan kaupungin tai-yliopiston arvonimen saamiseksi. Lisäksi Repu-aktiivien toimesta on järjestetty mm. Reilun kaupan tuotemaistatuksia, seminaareja,kampanjatempauksia ja konsertteja.

Kuinka paikallisryhmätoimintaa tuetaan?

Repu ry. tarjoaa paikallisryhmien aktiiveille monenlaista tukea. Toimintaa ja tempauksia varten voidaan antaa sekä vuosittaista avustusta, että tapauskohtaisia toiminta-avustuksia. Repun toimiston henkilökunta voi antaa neuvoja myös omaan varainhankintaa liittyen.Taloudellisten avustusten ohella aktiivit voivat osallistua ilmaiseksi kaikkiin Repun järjestämiin kestävää kuluttamista ja eettistä kaupankäyntiä käsitteleviin koulutuksiin. Repu järjestää paikallisryhmiensä toimijoille myös vuosittaisia paikallisryhmätapaamisia, joissa aktiivit ympäri Suomen voivat vaihtaa kuulumisia ja kokemuksiaan.

Miten pääsen mukaan?

Paikallisryhmä -valikon alla olevasta listasta löydät kaikki kaupungit,joissa käytännön toimintaamme voi tulla mukaan. Vapaaehtoisten ylläpitämiltä paikallisryhmien omilta sivuilta löydät tarkemman kuvauksen paikkakuntien toiminnasta, ja niiltä löytyvät myös yhteyshenkilöiden tiedot. Kätevin tulla mukaan ryhmien toimintaan on liittyä niiden omalle sähköpostilistalle tai seurata Repun tapahtumakalenteria.Jos paikkakunnallasi ei vielä ole omaa ryhmää mutta sinulla on tiedossa ryhmä jolla olisi intoa toimia reilun ja kestävämmän maailmankaupan puolesta ota rohkeasti yhteyttä! Autamme sinua mieluusti uuden ryhmän perustamisessa!

Paikallisryhmätoimintaan liittyvissä asioissa voit ottaa suoraan yhteyttä toimiston paikallisryhmäyhteyshenkilöön, postia Reetalle voi laittaa osoitteeseen reeta (a) repu.fi.

 

Viime kesän toiminnastamme kertovan kuva-albumin löydät täältä, vanhempaa kuvamateriaalia Repun toiminnasta voi taas katsella täältä !