
Repu hakee kouluvierailijoita vetämään työpajoja maailmankaupan ongelmista sekä vastuullisen kuluttamisen ja kansalaisvaikuttamisen teemoista. Työpajat on tarkoitettu yläkouluille, lukioille ja toisen asteen ammatillisille oppilaitoksille.
Kouluvierailuja toteutetaan arkipäivisin syyslukukaudella 2010 ja mahdollisesti myös ensi keväänä. Kouluvierailijalle maksetaan matkakulut ja matkan kestäessä yli 6 tuntia puolipäiväraha (16 euroa). Kouluvierailijat saavat myös työstään todistuksen. Kouluvierailut sopivat opiskelijoille ja muille, jotka voivat silloin tällöin irrottautua päivisin muutaman tunnin kouluvierailulle.
Kouluvierailut liittyvät Repun Globaalin kuluttajan ajokortti -hankkeeseen, jonka oppimateriaalit ovat käytössä noin 200 koulussa ympäri Suomea. Kouluvierailut pohjaavat hankkeen materiaaleihin sekä Repun tämänhetkisiin kampanjoihin vaate- ja elektroniikkateollisuuden tuotannon ongelmista sekä vastuullisen kuluttamisen edistämiseen mm. reilun kaupan avulla. Odotamme kouluvierailijoilta kiinnostusta aihepiiriä kohtaan, mutta valmis asiantuntija ei tarvitse olla. Lisäksi edellytämme kiinnostusta nuorten kanssa toimimiseen ja kouluyhteistyöhön.
Kouluvierailijoille järjestetään koulutus Helsingissä la-su 28.-29.8. HUOM! Koulutuksen ajankohta on muuttunut aiemmin ilmoitetusta viikolla eteenpäin. Koulutus on ilmainen ja sinne maksetaan matkakulut halvimman julkisen kulkuvälineen mukaan. Koulutuksessa tarjotaan myös ruoat ja tarvittaessa majoitus. Koulutus antaa vierailuilla tarvittavan tietopohjan ja siellä harjoitellaan toiminnallisia ja osallistavia menetelmiä, joita kouluvierailuilla suositellaan käytettävän. Osallistujat saavat koulutuksesta itselleen materiaalipaketin vierailujen tueksi.
Kouluvierailijoita haetaan ympäri Suomea. Helsingin koulutukseen otetaan noin 20 osallistujaa. Myöhemmin syksyllä järjestetään mahdollisesti toinen koulutus Jyväskylässä (varmistuu elokuussa).
Kouluvierailijaksi haetaan vapaamuotoisella hakemuksella, joka lähetetään 13.8. mennessä sähköpostitse osoitteeseen: gka(a)repu.fi. Kerro hakemuksessasi, miksi haluat kouluvierailijaksi ja millä alueella olisit valmis kouluvierailuja tekemään.
Lisätietoja kouluvierailijaksi hakemisesta, koulutuksesta ja vierailuista: Projektikoordinaattori Anni Välikangas, anni(at)repu.fi, 044-534 8467