Huippusuunnittelijan ja halpisketjun yhteistyössä kaikki voittavat (HS 4.12). H&M: n luova neuvonantaja Margareta van der Bosch kertoo, että yhteistyö huippusuunnittelijoiden kanssa mahdollistaa designvaatteiden myynnin edulliseen hintaan. Ja että yhteistyö on varsin tuottoisaa kaikille osapuolille -näin siitä huolimatta, että hinnat ovat edulliset, vain piirun verran rivisuunnittelijoiden luomuksia kalliimmat. Joku tässä matematiikassa kuitenkin mättää...
Unelmia. Sonja Rykielin muotitalosta kerrotaan, että kyseisenlainen yhteistyö sopii loistavasti muotitalon filosofiaan: "Muoti luo unelmia, mutta joskus on hienoa myös tehdä näistä unelmista sellaisia, että hyvin monilla on varaa saavuttaa ne." Ketkä ovat näitä monia, joiden unelmat koostuvat halvoista & huonolaatuisista designvaatteista? Ja mikä on se todellinen hinta, joka noista unelmista maksetaan?
Kuka voittaa? H&M uusin alusvaatekamppanja Sonja Rykielin kanssa on aiheuttanut asiakasrynnistyksiä siinä määrin, että Pariisissa jouduttiin turvautumaan mellakkapoliiseihin H&M -liikkeiden edustoilla. Asiakkaita siis riittää ja H&M taatusti kerää sievoiset voitot kamppanjasta. Samoin Rykielin muotitalo tuntuu olevan tyytyväinen kamppanjaan. Kumpaakaan osapuolta ei todennäköisesti mikään pienimuotoinen nappikauppa saisi myhäilemään näin tyytyväisinä, joten rahaa tullee sisään ovista ja ikkunoista. Mallistojen myynnistä koituvat tulot riittävät ymmärrykseni mukaan molemmille ilman, että vaatteiden hintoja tarvitsisi korottaa merkittävästi. Taidokasta bisneksen tekemistä tosiaan.
Kuka häviää? Jos nyt ei sitten olekaan niin, että joku olisi keksinyt uuden matemaattisen kaavan, jonka avulla tuotto ikäänkuin tuplataan sormia napsauttamalla, niin silloin tähän kuvioon on lisättävä vielä neljäs osapuoli muotitalon, halppisketjun ja unelmiaan halvalla toteuttavien kuluttajien rinnalle. Löytyisikö syy kamppanjoiden tuottavuudelle tuotannosta? Kyseiset vaatteethan valmistetaan halpatuotannon maissa, joissa työolot ja palkkaus ovat sen mukaiset, halvat. Kiinassa vaatetehtaan työntekijälle (usein väärennetyillä papereilla työskentelevä lapsi) maksetaan 0,05€ tunnissa. Palkasta vähennetään asuminen (sänky parakissa) ja ruoka. Työpäivät ovat usein 12-18 tunnin mittaisia eikä viikkovapaista kannata edes haaveilla. Työntekijöiden järjestäytyminen ei ole vapaata eikä vaateketjujen omat eettiset normistot ole työntekijöille tuttuja. Kyseiset eettiset koodistot (code of conduct) jyrätään itse asiassa alas jo ostoneuvotteluvaiheessa: länsimaisten vaatemerkkien järjettömät vaatimukset hintojen ja toimitusaikojen suhteen pakottavat tehtaat rikkomaan aiemmin mahdollisesti tehtyjä työntekijöiden oikeuksiin ja ympäristönsuojeluun liittyviä sopimuksia.
Pieni palkka pienten elinkustannusten maassa. Kiinassa tehdastyöläinen saa siis 5 senttiä tunnilta ja jos työtunteja kertyy 100 viikossa on viikkopalkka kokonaiset 5€. Siitä pois parakkivuokra ja usein syömäkelvoton ruoka. Kiinassa käyneenä ja siellä köyhemmilläkin alueilla kierrelleenä en mitenkään tajua, kuinka 20 eurolla kuukaudessa voisi maksaa ruoan, asunnon, vaatteet (vapaa-aikaan ei rahaa 100 tunnin viikkotyömäärän jälkeen juuri tarvita). Ei edes Kiinassa ole niin halpaa -ja silti meidän länsimaalaisten unelmat toteutetaan tällä hinnalla.