Tiedote 27.3. 2009
Reilun kaupan suosio jatkaa kasvuaan, mutta kuluttajat kaipaavat lisää tietoa ostopäätöstensä tueksi
Reilun kaupan puolesta Repu ry kouluttaa vuosina 2009-2011 sata suomalaista Reilun kuluttamisen asiantuntijoiksi. Reiluttaja – Reilu kuluttaja -koulutusohjelman tavoitteena on tuottaa vastuullisen kuluttamisen osaajia, jotka aktiivisella toiminnallaan ja kampanjoinnillaan lisäävät suomalaisten tietoisuutta ja kiinnostusta jokapäiväisten kulutustottumustemme vaikutuksista kehitysmaiden ihmisten elämään.
Reilun kaupan tuotteille on Suomessa mitattu kaksinumeroisia myynnin kasvulukuja miltei koko niiden kymmenvuotisen historian ajan. Julkinen keskustelu vastuullisesta kuluttamisesta on kuitenkin yhä verrattain vähäistä, ja kuluttajat kaipaavat lisää tietoa ostopäätöstensä tueksi. Ruotsin kuluttajaliiton vuonna 2007 tekemän tutkimuksen mukaan puolet pohjoismaisista kuluttajista haluaisi kuluttaa vastuullisemmin mutta tuntee samalla, ettei heillä ole tarpeeksi tietoa kulutustottumustensa vaikutuksista.
Koulutusohjelma tarjoaa osallistujilleen syventävää tietoa muun muassa maailmankaupasta, sen monimutkaisista yhteyksistä kehityskysymyksiin sekä erilaisista kampanjointi- ja vaikuttamismenetelmistä. Vastuullisen kuluttamisen kysymyksiä käsitellään laajasti niin Reilun kaupan järjestelmän sisällä kuin sen ulkopuolella. Aiheina ovat muun muassa uusien tuoteryhmien saaminen Reilun kaupan järjestelmän piiriin, julkisin varoin tehtyjen hankintojen eettisyys sekä työntekijöiden oikeuksien toteutuminen matkapuhelinten ja urheiluvälineiden tuotannossa. Erityisenä tapausesimerkkinä koulutuksissa nostetaan esiin Saharan eteläpuolisen Afrikan tilanne. Hankkeen ajoitus on osuva, sillä nykyisen globaalin talouskriisin vaikutukset tuntuvat raskaimmin juuri kehitysmaiden köyhien keskuudessa.
Koulutuksen osallistujat saavat valmiudet vastuulliseen kuluttamiseen liittyvän tiedon jakamiseen sekä eväät tempausten ja vierailujen suunnitteluun ja toteuttamiseen. Hankkeen aikana toteutetaan 500 kampanjatempausta ympäri Suomen ja niiden avulla pyritään tavoittamaan jopa miljoona suomalaista. Ensimmäinen kaksipäiväinen koulutustilaisuus järjestetään alkusyksyllä 2009, ja sinne valitaan 30 osallistujaa.
Kolmivuotinen hanke toteutetaan yhteistyössä Ruotsin Föreningen för Rättvisemärkt Sverigen, Reilun kaupan edistämisyhdistyksen sekä virolaisen Eesti Roheline liikumine -järjestön kanssa. Hanke on Euroopan unionin rahoittama.
Lisätietoja: toiminnanjohtaja Heta Niemi (puh. 050-3495230, heta(at)repu.fi), puheenjohtaja Riina Jalonen (puh. 040-5186189, pj(at)repu.fi).
Reilun kaupan puolesta Repu ry on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, jonka tarkoituksena on edistää oikeudenmukaisempaa maailmankauppaa ja ympäristöä säästäviä tuotantotapoja. Repulla on yli 600 henkilöjäsentä ja toimintaa 15 paikkakunnalla ympäri Suomea.