Eettisesti epäkunnossa

Reiluttaja

Facebook

Loppupäätelmät banaanituotannon ilmastovaikutuksista

Heipä hei arvon bloginlukijat,

 

viimeistä kertaa tervehdys Etelä-Amerikasta! Työharjoittelu alkaa olla lopussa, ja lauantai-aamuna lähtee kone kohti Eurooppaa. Kolme kuukautta pyörähti tavattomalla nopeudella, ja paljon on tullut opittua näiden kuukausien aikana. Paljon toki jäi vielä opittavaakin, mutta uskoisin että harjoitteluni ensisijainen tavoite, etsiä tietoa El Guabon viljelijäyhdistyksen mahdollisuuksista osallistua tulevaisuudessa mahdollisen carbon labelin, kasvihuonepäästöt ilmoittavan sertifikaatin, kehittämisprosessiin, täyttyi.

 

Missä vaiheessa banaanin tuotantoketjua nämä kasvihuonepäästöt sitten syntyvät? Maataloushan on tunnetusti yksi suurimpia kasvihuonekaasujen tuottajia, mutta guabolainen pienmaanviljelijä ei kuitenkaan suuria määriä haitallisia kaasuja ilmakehään tuotannollaan päästä. Ketjun alkupäässä on tietenkin siis tuottaja, ja banaanin kasvatuksessa päästöjä syntyy muun muassa siitä, että moneen muuhun kasviin verrattuna muovia käytetään melko runsaasti, samoin kuin tuholaistorjunta-aineita. Reilun kaupan säännöt kieltävät kaikkein kovimpien kemikaalien käytön, ja siksi ainakin periaatteessa reilun kaupan banaani on myös puhtaampaa kuin konventionaalisille markkinoille tuotettu hedelmä. Lisäksi tuotannossa käytetään jonkun verran bensiiniä, tosin erittäin pieniä määriä lähinnä pakkauspisteiden vesipumpuissa kerran viikossa ja tuholaistorjunta-aineiden suihkuttamiseen tarkoitetuissa reppusuihkuttajissa. Tämän lisäksi bensiiniä kuluu myös pakkausmateriaalin hakuun järjestön toimipisteistä, ja tietenkin lannoitteet päästävät ilmaan typpeä. Banaanin kohdalla mielenkiintoista on myös se, että kun kasvi leikataan, jätetään lehdet ja muu biologinen jäte maahan, jossa se antaa muille kasveille tarpeellisia ravinteita.

 

Kun banaani kuljetetaan pellolta satamaan, se tuodaan yleensä suurissa ja vanhoissa rekoissa, ja usein yhdessä rekassa on usean tuottajan banaania. Koska etäisyydet ovat melko lyhyet ja kuljetus tapahtuu kerran viikossa, ei tämäkään valtavasti kasvihuonekaasuja ilmaan päästä. Laivakuljetus on selkeästi suurin päästöjen aiheuttaja, mutta vähäisistä vaihtoehdoista varmastikin tällä hetkellä paras. Myös erityisten kypsennysvarastojen käyttö Euroopassa luo jonkin verran lisää päästöjä.

 

Tällä hetkellä ei vielä uskalla sanoa kuinka paljon banaanintuotanto oikeasti vaikuttaa ilmaston lämpenemiseen tai otsonikerroksen paksuuteen, mutta se on varmaa, ettei reilun kaupan banaanin syöntiä kannata sen vuoksi lopettaa! Kuluneiden kuukausien aikana olen viettänyt paljon aikaa tuottajien kanssa pelloilla ja pakkauspisteillä, oppien banaaninviljelystä valtavasti. Unelmanani onkin, että joku päivä minulla olisi mahdollisuus osallistua reilun kaupan toimintaan tuottajana! Sinne on vielä pitkä matka, mutta ensi syyskuussa palaan Guaboon, sillä kertaa Repun Etvo-vapaaehtoisena. Blogikin jatkunee silloin. Kiitokset, että olette lukeneet, päätän täältä tähän.

 

Waltteri

Vastaa