Avoin kirje ABC-liikennemyymäläketjulle 16.2.2009

Avoin kirje ABC-liikennemyymäläketjulle

Reilun kaupan puolesta Repu ry on pettymyksekseen havainnut, että S-ryhmään kuuluva ABC-liikennemyymäläketju on luopunut Reilun kaupan kahvin myynnistä noin sadassa kahvilassaan. Ketju oli ylivoimaisesti suurin Reilun kaupan kahvin käyttäjä Suomessa. ABC-ketjusta kerrotaan, että Meiran Reilu -kahvi vaihdettiin Meiran Kulta Katriinaan yleisön pyynnöstä.

ABC-liikennemyymäläketju siirtyi tammikuussa 2007 myymään kahviloissaan ainoastaan Reilun kaupan kahvia. Ketjun asiakkaat joivat vuosina 2007-2008 Reilun kaupan kahvia peräti 40 miljoonaa kupillista eli yhteensä 400 000 kilon edestä. ABC-ketjun päätös siirtyä Reilun kaupan kahviin toi kehitysmaiden viljelijöille lisätuloja vuosittain yli 80 000 dollaria eli noin 60 000 euroa [1]. ABC-ketju sai joulukuussa 2006 Reilun kaupan palkinnon Reilun kaupan hyväksi tehdystä työstä.

ABC-ketjun nyt tekemä päätös luopua Reilun kaupan kahvista merkitsee kehitysmaiden viljelijöille vastaavan suuruista, kymmenien tuhansien eurojen tulonmenetystä vuosittain. Päätös tulee erityisen huonoon aikaan siksi, että kansainvälinen ruokakriisi on viimeksi kuluneen vuoden aikana syössyt kehitysmaissa 75 miljoonaa ihmistä äärimmäiseen köyhyyteen. Kolme neljäsosaa maailman köyhistä saa elantonsa maataloudesta. Reilun kaupan järjestelmä on luotu parantamaan näiden ihmisten toimeentuloa. Se takaa viljelijöille muun muassa kohtuullisen korvauksen heidän tekemästään työstä, pitkät kauppasuhteet ja mahdollisuuden ennakkorahoitukseen. Järjestelmä takaa myös, että tuotannossa ei käytetä lapsityövoimaa ja että YKn piirissä solmittuja kansainvälisiä sopimuksia ihmisoikeuksista ja työntekijöiden oikeuksista noudatetaan.

ABC-ketjun perustelu, että Reilun kaupan kahvista luovutaan yleisön pyynnöstä oudoksuttaa, sillä ketju on aiemmin kertonut saaneensa asiakkailtaan erittäin paljon hyvää palautetta päätöksestä siirtyä Reilun kaupan kahviin. Ketjusta on myös kerrottu Meiran Reilun kahvin olevan laadultaan niin hyvää, että siihen siirtymisen jälkeen kielteinen palaute kahvista väheni huomattavasti [2].

Emme kuitenkaan halua kiistellä makuasioista. Mielekkäämpää on keskustella kahvin tuotantotavoista, sillä niitä voidaan vertailla objektiivisin perustein. Reilun kaupan järjestelmä hyödyttää tutkitusti kehitysmaiden viljelijöitä ja työntekijöitä. Se takaa ainoana sosiaalisena sertifiointijärjestelmänä viljelijöille muun muassa tuotantokustannukset kattavan hinnan sekä Reilun kaupan lisän, joka on tarkoitettu yhteisöjen omiin sosiaalisiin hankkeisiin kuten koulujen tai terveysasemien kehittämiseen. Yksin ABC-ketjun Reilun kaupan kahvin myynnillä rahoitettiin näitä hankkeita 17 000 euron edestä vuosittain.

Kehitysmaiden viljelijöiden oikeuksien kunnioittaminen ei ole ristiriidassa suomalaisten asiakkaiden palvelemisen kanssa. Jos asiakkaat eivät ole tyytyväisiä kahvin makuun, suosittelemme että ABC-ketju vaihtaa Meiran Reilu-kahvin johonkin toiseen Reilu kauppa-sertifioituun kahviin tai vaatii Meiraa sertifioimaan Kulta Katriina -kahvin. Reilu kauppa -sertifiointi takaa eettisen tuotannon mutta ei vaikuta kahvin makuun. Järjestelmä on avoin kaikille: mikä tahansa kahvi, joka täyttää Reilun kaupan kriteerit, voi saada Reilun kaupan merkin käyttöönsä.

ABC-ketjun päätös luopua Reilun kaupan kahvista on herättänyt vilkasta keskustelua muun muassa internetin keskustelupalstoilla. Facebookissa jo noin 2000 ihmistä on liittynyt ryhmään, jossa vaaditaan Reilun kaupan kahvia takaisin ABC-asemille. [3]

Toivomme, että ABC-liikennemyymäläketju kuuntelee asiakkaitaan ja palaa jatkamaan aiempaa vastuullista toimintaansa kehitysmaiden viljelijöiden hyväksi!

 

Heta Niemi - toiminnanjohtaja

Riina Jalonen - puheenjohtaja

Aleksi Halme - sihteeri

 

Reilun kaupan puolesta Repu ry

Reilun kaupan puolesta Repu ry on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, jonka tarkoituksena on edistää oikeudenmukaisempaa maailmankauppaa ja ympäristöä säästäviä tuotantotapoja. Repulla on yli 600 henkilöjäsentä ja toimintaa 15 paikkakunnalla ympäri Suomea.

 

Lähteet:

[1] ABC-liikennemyymälät siirtyvät Reilun kaupan kahviin.

http://www.abcasemat.fi/uutiset/Reilun_kaupan_kahvi_ABC_liikennemyymaloiden_ravintoloihin

[2] Reilun kaupan kahvibuumi. Yhteishyvä, huhtikuu 2007.

http://www.yhteishyva.fi/yhteishyva/vastuullinen_kuluttaminen/ostoksilla/reilun_kaupan_kahvibuumi/fi_FI/reilun_kaupan_kahvibuumi/

[3] Reilun kaupan kahvi takaisin ABC-asemille. Facebook-ryhmä.

http://www.facebook.com/group.php?gid=46458609412