Nyt sanon kiitos, hei! Tämä on viimeinen päiväni El Guabossa. Tulin Ecuadoriin 15 helmikuuta, ja 10 syyskuuta olen taas Suomessa. Kaksi viimeistä viikkoa Ecuadorissa tulen matkustamaan Amazonin sademetsään, Chimborazo-tulivuorelle ja Galapagossaarille.

Tämän puolen vuoden aikana olen oppinut enemmän kuin kymmenessä vuodessa Suomessa. Saapuessani en tiennyt mitään banaanista, liian vähän Reilusta kaupasta, ja espanjaa pystyin juuri ja juuri puhumaan. Sitä mukaa kun olen oppinut enemmän ja enemmän, olen jakanut kokemuksiani tämän blogin kautta. Olen haastatellut monia niistä viljelijöistä, joita olen tavannut, jotta tekin tutustuisitte heihin ja heidän elämiinsä. Tavoitteeni on ollut tuoda tuottajia ja kuluttajia lähemmäs toisiaan, että kuluttajat tietäisivät, miten ne vaikuttavat tuottajien elämään ostaessaan Reilun kaupan banaaneja.

Toivon, että olette oppineet yhtä paljon kuin minä, ja toivon, että olette saanet kuvan siitä, mistä banaaninne tulevat. Ja sanon niinkuin kaikki viljelijätkin: ostakaa enemmän Reilun kaupan tuotteita! Niin ainakin minä aion tehdä.

Monet vierailijat ihmettelevät ja pettyvät Ecuadoriin tullessaan, koska luulevat, että Reilun kaupan viljelijöille maksetaan aina paremmin kuin muille. Sehän ei pidä paikkaansa. Alussa hinta oli parempi, mutta tänään se tuskin kattaa tuotantokustannukset. Hinta ei siis tee Reilusta kaupasta reilua. Miksi siis ostaisimme Reilun kaupan tuotteita?

Usein tuodaan esille hankeet, jotka rahoitetaan Reilun kaupan lisällä, jonka viljelijät saavat yhteisiä kehityshankkeita varten. Opettajia, terveyskeskuksia, koululaukkuja ja ruokakasseja – hankkeet ovat helppotajuisia ja niistä saa hyviä kuvia. Ja ne auttavat monia konkreettisella tavalla. Sen lisäksi ne ovat muille yrityksille hyvä esimerkki.

Mutta syy, miksi minä haluan jatkaa Reilun kaupan tukemista ei ole niin käsinkosketeltava. Se koskee viljelijöiden auttamista auttamaan itseään, etteivät he lopulta edes tarvitse Reilua kauppaa. Se koskee Reilun kaupan vaatimusta, että viljelijät järjestäytyvät ja neuvottelevat mahdollisimman suoraan banaaniketjun muiden linkkien kanssa, ja että kaikki seuraavat reiluja pelisääntöjä. Se joka tekee Reilusta kaupasta reilun ovat pelisäännöt, jotka tasoittavat kenttää, jotta pienet voivat kilpailla suurten kanssa.

Vapaaehtoisena tehtäviini kuuluu kirjoittaa väliraportti ja loppuraportti, joissa minua kehotetaan muunmuassa miettimään, mitä olen oppinut kehitysyhteistyöstä. Reilu kauppa ei ole kehitysyhteistyötä kahden maan välillä, mutta tavallaan se on kehitysyhteistyötä ensimmäisen maailman kuluttajien ja kolmannen maailman tuottajien välillä.

Se on reilumpaa kuin klassinen kehitysyhteistyö, koska molemmat antavat jotain ja saavat jotain takaisin. Kuluttajat tekevät tietoisen valinnan ostaa tuotteita, jotka on tuotettu ja kaupattu reilummalla tavalla. He saavat vastineeksi puhtaamman omantunnon ja laadukkaan tuotteen. Tuottajat täyttävät Reilun kaupan kriteerien vaatimukset ja saavat vastineeksi banaaninsa myytyä suoraan ilman välikäsiä pysyvään hintaan ja sen lisäksi Reilun kaupan lisän.

Reilun kaupan lisä on se osa systeemistä, joka eniten muistuttaa perinteistä kehitysyhteistyötä. Se ei kuulu hintaan, jonka viljelijät saavat puhtaana käteen, vaikka se riippuu myynnin määrästä. Lisä on yhden dollarin myydyltä banaanilaatikolta, ja se menee suoraan yhteiseen rahastoon. Rahat pitää käyttää yhteisiin sosiaalisiin hankkeisiin ja ympäristöhankkeisiin.